Tietoa Jouni Anttila

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä Jouni Anttila on luonut 3 blogiartikkelia.

Saharan vesilaitos

Vesihuollon rakennemuutos -keskustelussa yksi oleellinen osa on pienten vesilaitosten resurssien- ja osaamisen riittäminen. Tämä on aiheellinen huoli. Monilla pienillä laitoksilla on kuitenkin halu pysytellä itsenäisenä toimijana. Ari lähestyy haasteita fiktiivisellä kertomuksella Saharan vesilaitoksesta.

2019-03-26T13:12:58+00:00maaliskuu 26th, 2019|

LoRa, mikä ihme se on?

Oltuani harjoittelijana yrityksessä kohta kuukauden päivät, uskallan jo väittää, että LoRa on yksi syy, miksi Petari.fi on saanut alkunsa. Tullessani harjoittelijaksi yritykseen, en tiennyt mikä LoRa on. Yksi ensimmäisiä tehtäviäni oli ottaa selvää siitä, mistä LoRa:ssa on kysymys. Otin asiakseni kirjoittaa tekniikasta yhden blogitekstin verran. Samalla nostan joitakin esimerkkejä, miten LoRa-tekniikka voisi olla hyödyksi ja avuksi yrityksellesi.

2019-03-14T07:04:18+00:00maaliskuu 13th, 2019|

IoT rengiksi jokaiseen yritykseen

Vielä 2000-luvun alkupuolella elettiin yritysten tiedonhallinnan kannalta aivan eri maailmassa kuin nykyään. Järjestelmällinen datan kerääminen eri tietolähteistä vaati isoja investointeja, joihin vain isoimmilla yrityksillä oli varaa.

2019-02-27T07:14:59+00:00helmikuu 25th, 2019|